Quantcast
Channel: IHME
Viewing all articles
Browse latest Browse all 97

IHME-pajan taiteilijat valittu

$
0
0

IHMEen ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kumppanuusprojekti, IHME-paja on lähtökuopissa jo kuudetta kertaa. Ensi vuonna pyrkimyksenä on tavoittaa nuorisotalon nuorten ja henkilökunnan lisäksi kohdealueen ihmisiä myös laajemmin toteuttamalla taiteilijayhteistyö residenssinä.

IHME-paja on vuosittainen projekti, jota taiteilija, tuottaja ja nuorisotalojen henkilökunta tekevat yhdessä. Paja etenee avoimessa dialogissa nuorten kanssa. Osallistumisen kynnys pidetään matalana: ennakkoilmoittautumista ei tarvita ja toiminta on maksutonta. Tarkoituksena on saada mukaan erityisesti nuoria, jotka eivät harrasta taidetta tai joille esimerkiksi museot ja taidenäyttelyt ovat vieraita. Ohjaajat ovat aina taiteilijoita, joten nuoret tutustuvat taidealaan myös ammatillisesta näkökulmasta.

Mukana Hamm & Kamanger

”Tykkään tehdä töitä nuorten kanssa, se on kivaa. Olen itse oppinut lapsilta ja nuorilta paljon.”
– Dzamil Kamanger

IHME-pajan 2017 suunnittelee ja ohjaa taiteilijaduo Kalle Hamm (s. 1969) ja Dzamil Kamanger (s. 1948). Heidän teostensa toistuvia aiheita ovat muun muassa kulttuurien kohtaaminen sekä ihmisten ja tavaroiden globaali liikkuminen. Vuonna 2014 Hamm ja Kamanger saivat Suomi-palkinnon ajankohtaisten yhteiskunnallisten kysymysten esiinnostamisesta.

”Minua kiehtoo paikallisuus ja alueiden kehittäminen. Olemme tehneet projekteja perinteisen taidemaailman ulkopuolisilla alueilla, laitamilla työskentely kiinnostaa yhä.”
– Kalle Hamm

Seuraava IHME-paja tapahtuu Kannelmäen nuorisotyön yksikössä helmi-huhtikuussa 2017. Taiteilijapari aloittaa projektin suunnittelun pian tutustumalla Kanneltalossa sijaitsevaan nuorisotaloon, sen henkilökuntaan ja lähiympäristöön. Konsepti valmistuu loppuvuodesta. Seuraa IHME-koulun sivuja ja IHME-pajaa Facebookissa >

Nuoret muutosta tekemässä

Kannelmäen nuorisotyön yksikön toiminnanjohtajan Lauri Hiltusen mukaan nuoret ovat kyselyissä toivoneet alueen elävöittämistä. IHME-paja tuleekin näkymään Kannelmäessä keväällä ja tavoitteena on, että sillä olisi vaikutuksensa seudun asukkaisiin.

Hankkeen myötä IHME-pajaa kehitetään työskentelyresidenssiksi: projektin kesto tulee olemaan aikaisempaa pidempi, useita kuukausia, ja taiteilijat työskentelevät tiiviissä yhteistyössä nuorten kanssa. IHME-nykytaidefestivaali ja Helsingin nuorisoasiainkeskus haluavat näin tukea nuorten mahdollisuutta vaikuttaa omaan elinympäristöönsä sekä tehdä heidät näkyviksi toimijoiksi kaupungissa.

The post IHME-pajan taiteilijat valittu appeared first on IHME.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 97

Trending Articles